Valmistaudumme ITK-päiville, käyttökatko perjantaista viikonloppuun
Ensi viikolla on taas ITK-päivät Hämeenlinnassa! Nähdään siellä. Aikomuksemme on kierrellä, katsella ja keräillä löytämiämme hyviä ilmaisia oppimisresursseja LeMilliin. Niin saa tehdä! Jos esittelet oman ITK-päivien aikana lisäämänne resurssin meille Avointen sisältöjen torilla, saat LeMill- t-paidan!
Ennen ITK:ta LeMilliin vaihdetaan kesärenkaat viikonlopun aikana ja se tulee olemaan sammuksissa perjantaipäivästä lähtien kunnes päivitys on valmis, todennäköisesti myöhään lauantaihin asti. Järjestelmä kulkee pehmeämmin päivityksen jälkeen, mutta päivityksestä tulee iso urakka: siirrämme kaikki kuvat ja muut suuret tiedostot pois LeMillin tietokannasta ulkoiseen tiedostojärjestelmään ja tämä tulee nopeuttamaan toimintaa. LeMillin oma tietokanta on kasvanut käytön myötä jo hankalan kokoiseksi ja se on vaikuttanut ylläpidettävyyteen. Nyt saanemme sen ketterämpään kuntoon. Lisäksi tehdään lukuisia pieniä korjauksia ja myös joitakin kroonisia vikoja on vihdoin saatu paikannettua. Päivityksen etenemistä voi seurata lemill.org:ssa.